1. Millaisena koit läänintaiteilijuuden? Mitä teit eniten?
Läänintaiteilijuus oli ainakin itselleni varsin ristiriitainen kokemus. Yhtälössä toisaalla turvallinen kuukausipalkka kolmen vuoden ajalle, toisaalla suuri kysymys siitä onko oma työ tärkeää ja tekeekö kuukausipalkan eteen tarpeeksi. Samalla yhtälöä vaikeutti myös se, että koko Taiken toiminnassa ei tunnu olevan selkeää näkemystä mitä tulisi tehdä ja miksi. Vapaalla kentällä aina toimineelle tekijälle tämä ristiriita virkamiestyöhön, jossa palkka tulee tilille sovittuna päivänä mutta muuten valtaosa toiminnasta vaikuttaa lumetyöltä, oli varsin raastavaa. Kaikki keskustelu tuntui jäävän tasolle, että taide on tärkeää koska taide on tärkeää, juodaanpa kahvit.
Taikella on työntekijöitä 80 joista läänintaiteilijoita 40. Vaikka koin tehneeni töitä taiteen edistämiseksi, en ole varma olisiko suorat apurahat tehokkaampi ja parempaa taiteen edistämiseen kohdentuvaa rahoitusta kuin tämänhetkinen virkamies / läänintaiteilija järjestelmä. Kolmen vuoden työrupeaman jälkeen olen kuitenkin entistä selkeämmin sitä mieltä, että nykyistä järjestelmää tulisi muokata. Kaikki painottuu liikaa Helsinkiin. On totta, että Helsingissä on enemmän taiteilijoita, mutta Helsinki saa myös prosentuaalisesti eniten apurahoja ja rahasummissa ero vain konkretisoituu. Tämä johtaa helposti siihen että taiteilijat muuttavat Helsinkiin ja taas Helsingissä on enemmän taiteilijoita. Onko Taiken tarkoituksena tehdä metropoliajattelua suosivaa aluepolitiikkaa?
Kun aloitin työni sirkustaiteen läänintaiteilijana, Pohjois-Karjalassa ei ollut sirkustaidetta muutamia yksittäisiä taiteilijoita ja yhtä Pohjois-Karjalasta lähtöisin olevaa valtakunnallisesti toimivaa ryhmää lukuun ottamatta. Alueella ei ollut vakituista sirkusesitystoimintaa. Kiertävistä sirkuksista ainoastaan Sirkus Finlandia vieraili alueen paikkakunnilla vuosittain. Pohjois-Karjalassa ei ole myöskään teatteria, jonka ohjelmistossa olisi vuosittain sirkusesityksiä. Pohjois-Karjalassa on muutamien ammattilaisten lisäksi myös muutamia yksittäisiä harrastajavetoisia sirkusharrastusyhdistyksiä. Minusta tuntui että oma läänintaiteilijan työni tulisi olemaan nollan kertotaulua. Työn päättymisen jälkeen Taikella ei ole yhtään sirkustaiteen läänintaiteilijaa. Olisi mielestäni hienoa jos taikessa nähtäisiin läänintaiteilija tärkeänä kulttuuripoliittisena työvälineenä ja myös läänintaiteilijoiden aloja yms. voisi olla ohjattu esimerkiksi niin että sirkuksella olisi jatkuvasti ainakin yksi läänintaiteilija, 1/40 ei varmaan ole liikaa vaadittu? Voisiko läänintaiteilijoiden alojen valinta olla kokonaisuutenakin pitkäjänteisesti suunnitellumpaa.
Vuonna 2014, kun Pohjois-Karjalassa alkoi tämä sirkustaiteen läänintaiteilijanpesti oli toiminta-avustusta saavia sirkusryhmiä suomessa viidellä paikkakunnalla. Työni alettua lakkautti Taike joensuulaisen nykysirkusryhmän toiminta-avustuksen. Tietääkö toinen käsi mitä toinen tekee? Ei varsinaisesti helpota työtä sirkustaiteen edistämisessä, jos käytännössä lähes ainoa ammatillinen kontakti alueella ajetaan tilanteeseen, jossa on vaikea toimia. Nähtäisiinkö tämäkin yhtälö, mikäli Taikessa oli selkeämpi taiteen edistämiseen pohjaava agenda? Kolmen työvuoden jälkeen toiminta-avustusta saavia sirkusryhmiä on enää kolmella paikkakunnalla ja 90% Taiken sirkukselle suunnatusta toiminta-avustuksesta kohdentuu Helsinkiin.
Kaiken tämän pohdinnan jälkeen lienee syytä mainita myös joitain konkreettisia asioita joita olen tehnyt kolmen vuoden työskentelyni aikana. Olen saanut aikaan Itä-Suomen alueellisen sirkuskoulun perustamisen, Konserttikeskuksen kanssa toteutetun Sirkusta kouluihin – pilottihankkeen, ja Iiro Heikkilän toteuttamaksi siirtyneen kirjastokiertue-hankkeen. Näiden lisäksi toimme sirkusesityksiä Joensuuhun ja lisäksi veimme suomalaista sirkustaidetta Venäjän Karjalaan. Käytin aikaa myös Hehku-tulitaidefestivaalin perustamiseen Joensuuhun ja ns. Urbaanin Kulttuurin Keskus – esittävän taiteen tilan perustamiseen johtavaan työhön.
2. Mitä koet saavuttaneesi toimikaudellasi?
Konserttikeskuksen kanssa toteutettu Sirkusta kouluhin – projekti on hyvä ja tärkeä avaus. Toivon tämän jatkossa laajenevan ns. esittävän taiteen keskukseksi, joka välittäisi musiikkia, tanssia, teatteria ja sirkusta kouluihin. Toivon että Konserttikeskus saa sirkustaiteen kouluvierailut jatkumaan suoraan OKM:n kanssa. Näen myös kirjastokiertueverkkoajatuksen hyvänä ja kustannustehokkaana tapana saada taiteilijoille työtä ja elävää kulttuuria esiin kirjastoissa. En tiedä jääkö mistään läänintaiteiljana tekemästänäni työstä pysyvämpää jälkeä. Kolme vuotta on varsin lyhyt aika saada aikaan pysyvämpiä muutoksia. Toivon että joku jatkaisi Taikessa Konserttikeskus/OKM työn ja kirjastokiertuetoimintamallin loppuun ja pysyviksi toimintatavoiksi. Kaikilla osapuolilla on halua tähän ja kaikki ymmärtävät toimintamallin järkeväksi. Taike ei ehkä koe olevansa asioiden ylläpitäjä. Toisaalta Taike myöntää toiminta-avustuksia, jotka ovat pitkälti sementoituneet ylläpitämään jotain toimintaa ilman suurempaa muutosta.
3. Miten oma taiteilijataustasi näkyi työssäsi? (Miten Taikessa hyödynnetään taiteilijan asiantuntijuutta?)
😀
Maassamme ei mielestäni arvosteta substanssiosaamista juuri lainkaan, ja tämä näkyy selkeästi varsinkin taide- ja kulttuurialoilla. Sisällöllä ei tunnu olevan merkitystä, imago on tärkein ja on vaikeaa edistää taidetta ja kulttuuria kun kuitenkin parasta on televisiosta tai kansainvälisiltä areenoilta tutut tekijät. Taiteilijataustani todennäköisesti näkyi kun minut valittiin sirkustaiteen läänintaiteilijaksi, tai ainakin toivon että taiteellisella työlläni ja työhistoriallani olisi ollut merkitystä valintaa tehtäessä. Tehtäväni oli pääasiassa saada luotua työtä taiteilijoille, johon kiertueverkosto ja koulukiertue olivat mielestäni selkeitä ja tehokkaita keinoja. Jos samalla saisimme esityksiä edullisesti kouluihin, voisi Suomen tulevaisuuskin olla vähemmän kulttuurivihamielinen. Kulttuuri ja taide tulisi saada osaksi yhteiskuntamme arkea ja tämä reitti alkaa lapsuudesta.
4. Mitä ajattelet siitä, ettei läänintaiteilija saa tehdä omaa taiteellista työtä?
Itse näin selväksi, että halutessani tehdä taiteellista työtä, olin virkavapaalla Taikesta. Läänintaiteilijakauden aikana osallistuin muutamaan taidetyöprojektiin, mutta olin tuolloin virkavapaalla enkä käyttänyt työaikaani taiteen harrastamiseen. On selkeää että työnantaja haluaa työntekijän tekevän työajan työtä työnantajalle, eikä itselleen. Tämä on hyvä asia suhteessa siihen mikä on nykyinen läänintaiteilijan toimi. Järjestelmässä olevat ongelmat ovat huomattavasti syvempiä kuin sen pohtiminen pitääkö läänintaiteilijan olla taiteilija vai ei, tai saako läänintaiteilija tehdä taiteellista työtä työajalla. Yksi vaihtoehtohan voisi olla että läänintaiteilijan kausi olisi laissa määrätty 3+2 vuotta, jolloin kolme ensimmäistä vuotta olisi edistettävä taidetta ja tuon +2 -osan saisi läänintaiteilija käyttää omaan taiteelliseen työhön. Näin läänintaiteilijan olisi kenties helpompi palata takaisin taidekentälle ja taiteellisen työn pariin.
5. Millaisena organisaationa näet Taiken? Miten sitä tulisi kehittää?
Taiken pitäisi olla enemmän taiteen asiantuntijaorganisaatio, jonka tulisi käyttää asiantuntijuuttaan taiteen edistämiseen. Onko OKM:n ja Taiken työnjako vieläkään selkeä? Omasta mielestäni koko taiderahoitus tulisi kasata kokonaan alusta. Olisi hienoa jos valtion talousarvioista kohdennettaisiin prosenttiperiaatteen mukaan 1% taiteelle suoraan. Sitten tulisi rakentaa kokonaan uusi järjestelmä VOSsien ja vapaankentän yms. tilalle jossa olisi mahdollista saada taide ja kulttuuri kohdattavaksi tasavertaisesti koko maassamme. Taiken johtaja Sirnö sanoo lausuntona taiteen rahoituksen jämähtäneen paikoilleen ja että Taike ei pysty nykyisen suuruisella määrärahalla ”vastaamaan kentän hätähuutoon” vaan rahat kuluvat ennestään tukea saavien ryhmien tukemiseen. Uusien ryhmien nostaminen tuen piiriin on hänen mukaansa mahdotonta. Tähän lausuntoon liittyy Taiken jakamia toiminta-avustuksia vajaat kahdeksan miljoonaa euroa. Tiivistetysti Sirnö siis sanoi, että jotta uusia toimijoita voitaisi tukea pitäisi saada toimintaan lisää rahaa. Olisikohan kuitenkin aika uudelleen priorisoida ja ei-henkilöittää tukia? Vaihtoehtona olisi esimerkiksi ’juustohöylätä’ vanhoilta tuen saajilta, jolloin moni nälkäinen taiteentoimija saisi avun omiin projekteihinsa. Tärkeä kysymys lienee myös tulosvastuu toiminnasta, niin uusille kuin vanhoille tekijöille. Kyse on aina valinnoista ja on henkistä köyhyyttä väittää että ei voi tehdä toisin. Mitä olemassaolevat toimijat tekevät niin tuloksellisesti että pitää rakentaa muuri?
Itse olisin valmis kokeilemaan Jörn Donnerin ehdotusta, jossa hän olisi valmis sulkemaan Kansallisoopperan vuodeksi pariksi, saneeraamaan verovaroin rahoitettavan Yleisradion sekä lopettamaan huippu-urheilulle veikkausvoittovaroista jaettavan tuen sekä kohdentamaan byrokraattiseen höpötykseen, kuten Taiteen edistämiskeskuksen kaltaiseen organisaatioon laitetut rahat, suoraan taiteelliseen tuotantoon. Kaikki kansanedustajat ovat kuitenkin kyselyissä kokeneet kulttuurin tärkeäksi. On valinta sanoa ettei pysty, kun ei tee asialle mitään. En usko että tätä voidaan korjata vain paikkailemalla hajalla olevaa järjestelmää. Olisi kylmästi poistettava vanha ja rakennettava uusi. Iso osa ongelmaa on, että kulttuuripolitiikan vaikuttavuuspuhe on epämääräistä. Ongelmana on konkreettisten tavoitteiden puute. Kun tavoitteet eivät ole täsmällisiä, niiden saavuttamista on vaikea seurata ja myös toiminnan vaikuttavuuden hahmottaminen hämärtyy. Tuntuu että toimintatapojen muutoksesta ei edes haluta puhua. Vanhat keinot eivät tuo uusia vastauksia.
Tässä nyt mitä tällä hetkellä tuli mieleeni, kysy toki lisää ja pyydä tarkennuksia yms. Vastaan mielelläni.Työaika läänitaiteilijana oli oikein hedelmällinen, kuitenkin jäi olo että työ jäi kesken. Olisin mieluusti nähnyt Konserttikeskuksen sirkusta kouluihin -hankkeen päätökseen asti – että toiminta saisi rahoituksensa OKM:ltä suoraan ja että Konserttikeskus olisi tämän toteuttaja. Takana on mielenkiintoinen kolme vuotta, joka varsin kokonaisesti osoitti kaiken taiteilijana toimiessani pohtimani toteen – vertaisarviointi ei toimi ja sisältää valtavat riskit. Maan tapa toimia taidekentällä on tuntea apurahoja myöntävät ihmiset henkilökohtaisesti ja hyötyä ’hyvä’ veli -verkostosta. Asiantuntijuudella ja sisällöllisellä saati taiteellisella laadulla ja taidolla ei ole riittävää painoarvoa nykyisessä toimintakultuurissamme.